Hyvä Personal Trainer

Hyvä Personal Trainer auttaa asiakastaan kohti tavoitetta

Hyvä Personal Trainer

on asiantuntija, joka seisoo sanojensa takana!

Valmentajan rooli on suunnitella asiakkaan henkilökohtaiseen elämäntilanteeseen sopiva kokonaisuus ja malli, jonka avulla asiakas saavuttaa haluamansa lopputuloksen. Henkilökohtainen valmentaja on aikoinaan rantautunut Yhdysvalloista Suomeen. Alun perin palveluita käyttivät ainoastaan elokuvatähdet ja eliittiin kuuluvat henkilöt. Nykypäivänä todella moni ihan tuiki tavallinen ihminen käyttää PT –palveluita saadakseen apua erilaisiin ongelmiin.

Hyvän Personal Trainerin tunnuspiirteet

Korkeakoulutason pohjakoulutus on erinomainen alusta, jonka päälle on järkevää lähteä kouluttautumaan personal traineriksi. Tällaisia 3-6 vuoden koulutuksia ovat mm. fysioterapeutin, liikunnanohjaajan tai liikuntatieteen maisterin koulutukset. Riittävän pitkä ja monipuolinen työkokemus alalta on erittäin olennainen tekijä pätevän valmentajan kriteereitä pohdittaessa. Kokemusta ei voi ostaa vaan se tulee ajan kanssa.

Monipuolinen ja erilaisia työtehtäviä sisältävä työkokemus antaa erittäin arvokasta kasvualustaa jatkon erikoistumiseen. Erikoistuminen tiettyyn asiakassegmenttiin ja tavoitteen asetteluun luo edellytykset syvällisemmälle osaamiselle. Hyvä ohje aloittelevalle personal trainerille onkin uran alkuvaiheessa pyrkiä työskentelemään erilaisissa työtehtävissä. Kun perusta on vankka on hyvä aika lähteä erikoistumaan ja syventämään omaa osaamistaan hieman kapeammalle työnkuvaansa rajaten. Erikoistuminen takaa aina laadukkaamman ja syvällisemmän lähestymisen asiaan.

Yhteistyöverkosto ja moniammatillinen tiimi on kuulunut huippu-urheiluun jo pitkään, mutta nykyään ja parhaimmillaan se on osa myös peruskuntoilijan valmennusprosessia. Valmentajan verkostoon voi kuulua fysioterapian erikoisosaaja, urheilulääkäri ja ravitsemuspuolen asiantuntija. Hankalimmatkin ongelmat pystytään ratkaisemaan eri alojen erikoisosaajien yhteistyöllä.

Personal Trainer koulutus

Personal Trainer ei ole suojattu nimike vaan kuka tahansa voi nimittää itseään henkilökohtaiseksi valmentajaksi. Tämä on saanut ikäviä lieveilmiöitä aikaiseksi alalla. Personal trainer koulutus on täydennyskoulutus ja kestää keskimäärin 6 viikonloppua.

Ala on kirjava ja kaipaa selkeitä raameja sekä standardeja, jotta palvelun tarjoajien koulutus ja osaaminen olisivat yhdenmukaisia. Tunnetuimmat personal trainer koulutuksia järjestävät tahot ovat Trainer4you ja FAF.

Hyvän PT:n ohjeilla

  • Olet virkeämpi päivän aikana eikä ruuan jälkeen tule torkkutarvetta tai pakkoa juoda puoli pannua kahvia.
  • Sinulla on parempi mieli, kun jaksat työpäivän jälkeenkin tehdä asioita joista nautit.
  • Itsevarmuutesi paranee samalla kun rasva palaa.
  • Ulkomuotosi muuttuu urheilullisemmaksi ja olosi voimakkaammaksi.
  • Hormonitoiminnassasi jyllää enemmän motivaatiota, draivia ja aloitekykyä heti aamusta alkaen.
  • Lihasmassasi säilyy mukavasti, jolloin tulevaisuudessakin pysyt kiinteässä kunnossa ja terveenä yhä helpommin.
  • Makeanhimosi vähenee huomattavasti ja opit toimimaan järkevästi herkkuhimojen kanssa.
  • Opit herkuttelemaan kohtuudella ilman syyllisyyttä.
  • Oma arvomaailmasi selkiytyy ja tavoitteidesi saavuttaminen helpottuu.
  • Osaat arvostaa itseäsi muunakin kuin peilikuvana.
  • Tunnet olevasi ohjauspuikoissa hyvinvointisi suhteen.

Tulet oppimaan mm. seuraavia asioita

  • Kuinka koostat aterian niin, että se polttaa rasvaa tehokkaasti
  • Kuinka löydät ennennäkemättömän syvän ja pysyvän motivaation muutokseen
  • Kuinka piilevien puutosten poistamisella onnistut nopeammin
  • Kuinka syömällä olet virkeä päivisin ja nukut hyvin öisin
  • Kuinka hyödynnät perusravintolisiä rasvanpoltossa
  • Kuinka voit syödä missä vain terveellisesti ja kiinteyttävästi
  • Kuinka hyödynnät unta rasvanpolttotyökaluna
  • Kuinka treenaat jenkkakahvat tiimalasivyötäröksi
  • Kuinka säästyt tulevaisuudessa ruokamorkkiksilta ja painojojoilulta
  • Kuinka voit puolittaa päivän stressin
  • Kuinka voit herkutella pilaamatta kiinteytymisprosessia
  • Kuinka voit itseasiassa kääntää herkkuöverit hyödyksesi

PT:n palkkaamisen hyödyt tiivistettynä

Valmennuksen hyödyt ja sen miten asiakas ne kokee on usein hyvin subjektiivista, mutta usein seuraavat nousevat esille.

  • Positiivinen tilivelvollisuus jollekin muulle kuin itselleen
  • Motivaation löytäminen, lisääminen ja ylläpitäminen
  • Terveys, turvallisuus ja vammojen välttäminen
  • Punainen lanka ja suunnitelmallisuus omaan harjoitteluun
  • Tuloksien takaaminen ja tavoitteeseen pääseminen
  • Säännölliseen liikuntarytmin löytäminen
  • Yksilöllisyys ja henkilökohtaisuus
  • Oppiminen ja oivaltaminen
  • Valvova silmä ja palaute
  • Vamman ja sairauden huomioon ottaminen
  • Itseluottamuksen parantaminen
Kyllä, haluan hyvän Personal trainerin