Alkaneen syksyn kunniaksi vien itseni kertaheitolla epämukavuusalueelle. Ensimmäiseksi voin todeta, että blogin kirjoittaminen on jo sitä. Koen kuitenkin, että kirjoittaminen auttaa minua pysymään omassa suunnitelmassani paremmin. Liekö tarve olla tilivelvollinen jollekin vai mistä tällainen ajatus kumpuaa. Todellinen epämukavuusalue liittyy kuitenkin tulevien kuukausien harjoitteluun ja tavoitteiseen pääsyyn. Jalkatreeni – osa vihaa ja osa rakastaa. Tästä kerron alla hieman lisää.
Liikunnallisena ihmisenä en kaipaa keneltäkään erityistä patistelua pitämään itseäni liikkeellä. Kuntoilu ja monipuolinen liikunnan harrastaminen on minulle elämäntapa. Ilman liikuntaa kokisin, että minulta puuttuu jotain elintärkeää. Vähän kuin soittajalta vietäisiin soitin tai laulajalta ääni. En siis kaipaa erityistä motivointia pitääkseni itseäni liikkeellä.
Jalkatreeni & haasteet harjoittelussa
Tavoitteellisempi harjoittelu onkin sitten hieman eri juttu. Erityisesti jos tavoite asetetaan kehittämään selkeitä heikkouksiani. Luonnollisesti asiat, joissa on huono tai joissa kokee alituiseen epäonnistumisia ja tuskastumista ovat epämotivoivia. Niin ne ovat minullekin. Tuskastuttavat treenit ovat todella vastenmielisiä. Minulla erityisen tuskallista on jalkatreeni. Jalkatreeni siis silloin, kun harjoituskohteeksi otetaan minun heikot lenkkini, etureidet.
Liikuntaa kohtaan koettua vastenmielisyyttä muistuttelen itselleni päivittäin personal trainerin työssäni. Kaikki eivät ole luonnostaan liikunnallisia eivätkä nauti siitä kuten minä. Itselläni on asiakkaina myös ihmisiä, jotka kokevat liikunnan ”pakollisena suorituksena”, jotta pysyvät hyvässä kunnossa ja voivat toteuttaa muita elämälleen mielekkäämmäksi kokemiaan asioita hyvällä toimintakyvyllä. He tulevat luokseni, jotta varmistavat jonkun eli minut pistämään heidät tekemään sen ”pakollisen rääkin”, jotta voivat myöhemmin keskittyä itselleen miellyttävämpiin asioihin. Olisi ihanaa, että kaikki löytäisivät liikunnan ilon, mutta toisille se on selvästi tiukemman kiven alla. Se mikä tässä kuitenkin personal trainerin näkövinkkelistä on erityisen palkitsevaa, on se, että he todellakin tiedostavat hyvän fyysisen kuntonsa mahdollistavan sen kaiken muun mitä he mieluummin tekevät. Tämä on se tärkein juttu, liikunta on priorisoitu erittäin korkealle ja tärkeäksi osaksi omaa elämää. Se kuuluu viikkorytmiin, haluaisi sitä tai ei. Onneksi näidenkin asiakkaiden mielestä useimmiten treenitkin ovat ihan kivoja. Ei siis pelkkää “rääkkiä” . Välillä kun lomien tms vuoksi liikunnasta tulee pidempää taukoa, kroppa ja mieli jopa kaipaavat sitä. Tällaisten kommenttien jälkeen tiedän erityisesti onnistuneeni työssäni 🙂
Jatketaan kuitenkin kirjoituksen aiheeseen eli omien heikkouksieni ruotimiseen. Olen silmin nähden todellinen rimppakinttu. Suhteessa ylävartaloni lihaksistoon ja voimatasoihin alakroppani reisien osalta laahaa selvästi perässä. Minulta ei löydy etureisistä jerkkua eikä jaloista myöskään lihaksikkaita muotoja. Näytän varmasti monen mielestä siltä, että jalkatreeni on jäänyt turhan usein väliin. Näin ei edes ole, vaikka ulkoinen habitus siltä näyttää.
Aina eivät pitkät raajat mahdu edes kuvaan
Ruumiinrakenteeni on hoikka ja pitkäraajainen. Alaraajojen erityinen haaste on huomattavan pitkä reisiluu. Myös nilkan liikkuvuudessa on havaittavissa ongelmia. Jo biomekanistisesti kyykkääminen syvälle selkä mahdollisimman pystyssä on kroppani mittasuhteiden vuoksi mahdotonta. Tämä on varmasti suurin syy miksi inhoan takakyykkyjä ja jätänkin kyykyt kerta toisensa jälkeen jalkaohjelmistani pois. Nämä geneettiset ominaisuudet eivät sinällään anna erityisen hyvää lähtökohtaa voimakkaille etureisille tai mielekkäille jalkatreeneille. Raajojeni pituutta ei kuitenkaan voida pitää esteenä voimatasojen kehittämiselle ja etureisien lihasten kasvattamiselle. Se olisi silkka tekosyy ja minä liian mukavuudenhaluinen.
Takakyykyssä ylävartalo kallistuu reilusti eteen
Erikoista tässä tilanteessa on se, etten edes itse tiedostanut kuinka heikot etureiteni ovatkaan, kunnes niitä oikeasti piti käyttää. Omien heikkouksien ja selkeän lihasepätasapainon tiedostaminen oli lähes nöyryyttävää. Siltäkö ihmisistä tuntuu kun harjoitukset eivät mene odotusten mukaan ja liikkeitä pitää lähteä harjoittelemaan omankehon painolla ja kepillä? Oma malttamaton luonteeni ei varmastikaan tule helpottamaan projektin onnistumista. Reisien voimistuessa uskon kuitenkin myös kärsivällisyyteni kasvavan huomattavasti. Tai oikeastaan se on edellytys, jotta kehitystä voimatasojen nousussa voi tapahtua.
Harjoittelua tavoite edellä
Pohdin haasteet tiedostettuani onko tämä havaittu epätasapaino kohdallani nyt erityisen “vaarallinen”? Ei varmasti ole. Mietin myös paraneeko elämänlaatuni jos saan korjattua kyseistä epätasapainoa. Tuskinpa se erityisemmin tulee vaikuttamaan siihenkään. Se miksi koen tärkeänä tarttua tähän epäkohtaan johtuu siitä, että se antaa minulle selkeän suunnan seuraavien kuukausien harjoittelulle. On mielekästä toteuttaa harjoitusohjelmia, joilla tähdätään selkesäti jonkun asian parantamiseen ja tulokset ovat mitattavissa ja selkeästi seurattavissa. Harjoittelun punainen lanka vie minua eteenpäin viikosta toiseen ja tulen huomaamaan muutoksia tilanteessani parempaan suuntaan luultavasti melko nopeastikin. Se motivoi jatkamaan eteenpäin. Jalkatreeni tulee suunnitelmieni mukaan korjaamaan voimantuoton epätasapainoa pakaran ja etureiden välillä ja kasvattamaan myös silminnähden lihasta ruikkujalkojeni ympärille.
Tavoitteet luovat punaisen langan harjoittelulle
Heikkoudet hautautuneet vahvuuksien alle
Jalkatreeni on kuulunut toki vuosikausia viikko-ohjelmaani kuten yllä mainitisin.Ohjelmissa on kuitenkin ollut paljon pakarapainotteisia jalkaliikkeitä eli juurikin niitä, joissa olen kokenut liikemallit keholleni luonnollisiksi ja joissa olen hyvä. Voimatasoni ovat kehittyneet progressiivisesti lantiosaranapainotteisissa liikkeissä kuten erilaisissa maastavedoissa, hip thrusteissa, lantion nostoissa ja askelkyykyissä. Näissä liikkeissä saan loistavasti pakaran töihin ja voimatasoni ovat hyvällä mallilla. Jalkatreeni on yleensä sujunut siis hyvin. Tämä onkin varmasti perimmäinen syy siihen, etten ole sen kummemmin ajatellut, että minun pitäisi tehdä myös erityisesti etureisiin kohdistuvia liikkeitä.
Suurimmalla osalla ihmisistä etureidet ovat pakaroita selkeästi vahvemmat ja ne dominoivat liikkeissä kuten kyykyissä ja korokkeelle nousuissa. Monen asiakkaanikin kohdalla suurimmat haasteet liittyvät pakaran heikkoon aktivoitumiskykyyn. Etureidet tekevät liikkeitä kankkujen kustannuksella. Tämä on huono asia, sillä heikko pakaran aktivointikyky voi heikentää yleistä toimintakykyä ja altistaa mm selkävaivoille. Vahvat pakaralihakset ovat monessa urheilu- ja kuntoilulajissa avainasemassa taloudellisuuden sekä hyvän suorituskyvyn kannalta. Esimerkiksi juoksun taludellisuus kasvaa huomattavasti lonkan ojentajien ollessa hyvässä kunnossa (pakarat ja myös takareidet). Vaikka vahvojen pakaroiden eduista on paljon tutkimusnäyttöä ja omakohtaista kokemusta en enää itse kuitenkaan halua jalkatreenissä liikkeiden menevän pelkästään päin P**** . Käyttöön otetaan tulevaisuudessa myös etureidet, halusivatpa ne sitä tai eivät.
Kirjoittelen säännöllisin väliajoin tästä prokkiksestani ja siihen liittyvistä haasteista ja onnistumisista. Kiva jos seuraat mukana 🙂
-PT Jenni